Märkälevy
Wet plate collodion
Valokuvia ajasta ikuisuuteen
Valokuvauksen historia on aina kiehtonut minua sekä oman ammattikuntani juuret ja perinteet. On aivan mahtavaa kun pääsee oivaltamaan mistä kaikki onkaan lähtöisin ja mikä onkaan ehtinyt muuttumaan valokuvan ja sen nuoren historian aikana. Valokuva on alusta alkaen ollut läsnä elämän kaikissa vaiheissa syntymästä kuolemaan ja joissakin tapauksissa jopa vielä kuolemankin jälkeen. Valokuvien maailmassa fantasia ja todellisuus sekoittuvat ja näemme vain valokuvaajan rajaaman todellisuuden. Valokuvien avulla voimme nähdä välähdyksiä menneistä hetkistä ja samalla tavalla jättää oman pienen katoavaisen jälkemme ajan virtaan. Toisinaan voimme myös kuvien kautta pohtia tulevaisuutta ja siirtää mielikuvituksemme ja odotuksemme näkyvään muotoon.
Märkälevy-kollodion on valokuvaustekniikkana aina kiehtonut visuaalisen ilmeensä ja fyysisyytensä takia. Kiehtovaa on myös ajatus valokuvasta, jota ei pysty suoranaisesti toisintamaan ja jokainen yksittäinen kuva ja hetki on uniikki käsityötaidon tulos. Kuvan ottaminen on myös monin verroin hitaampaa, joten yhden kuvan eteen nähty vaiva ja omistautuminen myös tuovat jännittävää juhlallisuutta kuvaustilanteeseen jollaista ei enää pitkiin aikoihin kuvien parissa ole ollut.
Jokainen yksittäinen kuva tehdään kerralla alusta loppuun ja käsityötaito korostuu kemioiden levityksessä. Jokainen pienikin sattuma ja liikahdus jättää jälkensä levyn pintaan luoden orgaanisen, uniikin ja taianomaisen jäljen. Valokuvissa esiintyvät hahmot katsovat meitä kuin kaukaa syvyyksistä vuosisatojen takaa.
Kuvaushinnasto
I.
Näköisyytenne taltioituu
~20x25cm kokoiselle alumiinilevylle.
Kuvasta toimitetaan myös skannattu printtilaatuinen kuvatiedosto.
Lisäkuvat 50€/kpl
220€
II.
Näköisyytenne taltioituu
~13x18cm kokoiselle alumiinilevylle.
Kuvasta toimitetaan myös skannattu printtilaatuinen kuvatiedosto.
Lisäkuvat 40€/kpl
180€
III.
Näköisyytenne taltioituu
~10x13cm kokoiselle alumiinilevylle.
Kuvasta toimitetaan myös skannattu printtilaatuinen kuvatiedosto.
Lisäkuvat 30€/kpl
150€
Kuvakoot
Oheisen kaavion avulla voit helposti vertailla kuvakokoja. Voit halutessasi otattaa samalla kertaa myös useampia erikokoisia kuvia. Kuvauksen hinta menee isoimman kuvakoon mukaan ja lisäkuvat hinnoitellaan oman kokonsa mukaan.

Kuvaan märkälevykuvia ajanvarauksella.
Varaathan kuvaustilanteeseen reilusti aikaa (n.1-2h). Saat kuvan halutessasi heti mukaasi tai
voimme myös sopia valmiin kuvan noutamisesta myöhemmin.
Voimme samalla kuvauskerralla ottaa myös toisen kuvan mikäli silmät räpsähtävät kiinni tmv. Voit jälkikäteen valita kuvista mieluisimman tai ostaa myös lisäkuvan niin halutessasi.
Sattumat ja yllätykset kuuluvat kuvaustekniikan luonteeseen, joten saavu studiolle seikkailumielellä.
HUOM!
Kuvat otetaan salamalla valaisten.
On suotavaa että kuvattava pystyy pysymään aloillaan noin minuutin ajan.
Studio ja ateljee
perille pääset näppärästi ratikoilla sekä useilla busseilla.
Parkkipaikkoja lähistöllä on parhaiten iltapäivisin ja viikonloppuisin.
Lemuntie 4, Helsinki