VALOKUVAAJA - PHOTOGRAPHER HELSINKI - FINLAND

Hei, olen Aleksi.


Ihmisenä olen lämmin ja rohkea, enkä pelkää lähteä seikkailuun. Rakastan scifi-sarjoja, villiinnyn uusista teknologisista saavutuksista ja samalla haikailen aikoja, jolloin valokuvaajat olivat käsityöläisiä ja kulkivat hevoskärryillä kylästä toiseen.


Olen työskentelyssäni kiinnostunut erityisesti valokuvauksen historiasta, uusista teknologioista ja niiden yhteentörmäyttämisestä. Käytän asiakas- sekä taiteellisessa työskentelyssäni niin nykyaikaisia, kuin historiallisia välineitä ja menetelmiä toiveitten sekä projektieni vaatimalla tavalla.

Valokuvaaminen on minulle enemmän kuin teknistä osaamista;

se on hetkeen uppoutumista ja yhteyden luomista sekä ympäristöön että ihmisiin.

Uskon, että todellinen onnistuminen löytyy tekemisen kautta – kokeilemalla, erehtymällä ja oivaltamalla. Yhdistän työskentelyssäni perinteisen käsityöläisyyden moderneihin menetelmiin ja ilmaisuun.